Yläpalkki10

Marocco



Oma Tupa


Ikaalisten vanhan kauppalan keskustassa sijaitseva komea juhlatalo Oma Tupa on rakennettu 1920-luvulla. Oma Tupa on arkkitehti Bertel Strömmerin piirtämä. Talo kunnostettiin perusteellisesti arkkitehti Matti Huusarin tekemän suunnitelman mukaan ja se on toiminut loistavasti Sata-Häme Soi -juhlien konserttipaikkana kunnostuksen jälkeen vuodesta 2003. Oman Tuvan 300-paikkainen tunnelmallinen sali on varustettu korkealuokkaisella ääni- ja valotekniikalla. Esiintymislava on kooltaan noin 60 neliötä, joten sinne mahtuu suurempikin orkesteri. Talossa on myös viihtyisä kahvila.


Istumapaikat

350 numeroimatonta istumapaikkaa, joissain konserteissa osa paikoista muutetaan pöytäpaikoiksi.


Osoite

Teinintie 4-6, 39500 Ikaalinen


Ajo-ohjeet

Käänny kolmostieltä Ikaalisten keskustaan ns. yhdystielle ja aja yhdystietä noin 500 metriä. Käänny vasemmalle risteyksestä, jonka oikealla puolella on S-Market ja Alko. Tien nimi on Pirkantie. Tien varrella vasemmalla on Urheilukentän keskuspysäköintialue, jonne voit halutessasi jättää auton. Omalle Tuvalle päästäkseksi aja tietä noin 1,5 km, jolloin tie kääntyy jyrkästi oikealle. Mutkan jälkeen noin 300 metrin päästä tulee Teinintien risteys, josta käännytään vasemmalle. Risteyksen oikealla puolella maamerkkinä on Ikaalisten Matkatoimisto. Risteyksestä kääntymisen jälkeen Oma Tupa on noin 50 metrin päässä tien vasemmalla puolella.


Pysäköinti

Kadunvarsipysäköinti, suositellaan auton jättämistä torin tai urheilukentän keskuspysäköintialueille.



| More



Juhlaohjelma 2010



Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä. Lisää konsertteja ja tuotteita ohjelmasivujen kautta.



Find Us on Facebook


Uutisia



Lisää uutisia...


Katso Roland V-Accordion -kisan pohjoismaiset finalistit kuvalinkistä!

Roland

OSALLISTU SATA-HÄME SOI -FESTIVAALIN FACEBOOK-KISAAN JA VOITA ROLANDIN DIGIHARMONIKKA!!

Ikaalisten kaupunkiIkaalisten Kylpylä Opetusministeriö Roland SHL-logo Finland Festivals
aww-logo Radio SUN Pirfestnappi[1] Finland Festivals: Tilaa uutiskirje