Yläpalkki10

17.2.2010

Sata-Häme Soi mukana FF:n kansainvälisessä matkailuhankkeessa


Finland Festivals käynnistää laajan

kansainvälisen matkailuhankkeen


Suomen festivaalien kattojärjestö Finland Festivals (FF) käynnistää kansainvälisen matkailuhankkeen, jolla tavoitellaan ulkomaisten festivaalituristien määrän kasvua.


Vientihankkeen kautta festivaalien ulkomaanmarkkinointi nostetaan uudelle, tehokkaammalle ja systemaattisemmalle tasolle. Hankkeen tärkein tavoite on lisätä ulkomaalaisten kulttuurimatkailijoiden määrää, mutta sen tueksi tavoitellaan lisääntyvää mediajulkisuuden määrää, entistä kehittyneempää yhteistyötä matkailuelinkeinon kanssa sekä yhä korkeatasoisempien kulttuurimatkailutuotteiden luomista.


Hankkeessa ovat mukana seuraavat festivaalit:

Helsingin juhlaviikot

Kuhmon Kamarimusiikki

Naantalin Musiikkijuhlat

Sata-Häme Soi

Savonlinnan Oopperajuhlat

Sodankylän elokuvajuhlat

Tampereen Teatterikesä

Turun musiikkijuhlat

Tuusulanjärven kamarimusiikki


Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) kulttuurimatkailun kehittämisstrategiassa 2009-2013 tapahtumat ja festivaalit nostetaan ensisijaiseksi kehittämiskohteeksi. Tavoitteena on kulttuurimatkailun kokonaisvaltainen huomioiminen matkailutarjonnan kehittämisessä ja markkinoinnissa, ja Finland Festivalsin rooli on olla tapahtumien tuotteistamista ja markkinointia ohjaava taho. Konkreettista kasvua haetaan erityisesti kierto- ja lyhytlomailijoiden parista.


Finland Festivalsin vientihankkeen aikana järjestetään yhdessä festivaalien matkailupartnereiden kanssa useita markkinointi-workshopeja, joista ensimmäinen on huomenna 18.2.2010 Pietarissa. Sen jälkeen vuorossa ovat Tukholma (24.2.2010), Berliini (23.3.2010) ja Pariisi (25.5.2010) sekä myöhemmin syksyllä Tokio. Käytännön järjestelyistä ja kutsuvieraslistoista huolehtii MEK:n ohjauksessa toimivat Visit Finland -toimistot, poikkeuksena Pietari, jossa FF:n yhteistyökumppani on Finn-Info Rossia.


Vientitapahtumat toteutetaan yhteistyössä kunkin kohdemaan suurlähetystön, pääkonsulaatin tai Suomi-instituutin kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myös mukana tukemassa hanketta.


Workshopeihin kutsutaan kunkin maan keskeiset matkailutoimijat ja media. Liikeneuvottelujen lisäksi tapahtumiin liittyy festivaalitunnelmaa, sillä Pietarissa, Tukholmassa ja Berliinissä esiintyy Tuusulanjärven kamarimusiikin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto sähköviuluineen, Pariisissa asialla on Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn perinteisemmällä viululla.


Lisätietoja:

Kai Amberla, toiminnanjohtaja, Finland Festivals

puh. (09) 6126 7611, 040 5515 752, kai.amberla@festivals.fi



| More



Juhlaohjelma 2010



Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä. Lisää konsertteja ja tuotteita ohjelmasivujen kautta.



Find Us on Facebook


Uutisia



Lisää uutisia...


Katso Roland V-Accordion -kisan pohjoismaiset finalistit kuvalinkistä!

Roland

OSALLISTU SATA-HÄME SOI -FESTIVAALIN FACEBOOK-KISAAN JA VOITA ROLANDIN DIGIHARMONIKKA!!

Ikaalisten kaupunkiIkaalisten Kylpylä Opetusministeriö Roland SHL-logo Finland Festivals
aww-logo Radio SUN Pirfestnappi[1] Finland Festivals: Tilaa uutiskirje