Yläpalkki10

Voittajat
2.7.2010

Katariina Ahjoniemi voitti Roland-kilpailun


Katariina Ahjoniemi voitti juuri Ikaalisissa Sata-Häme Soi –festivaalilla kisatun Roland V-Accordion Pohjoismaisen digiharmonikkafinaalin. Suomen Katariina Ahjoniemi edustaa näin Pohjoismaita kansainvälisessä loppukilpailussa, joka pidetään Roomassa Italiassa lokakuun puolivälissä.


Katariina Ahjoniemi opiskelee Sibelius-Akatemiassa. Hän on saanut vaikutteita muusikkouteensa klassisesta, brasilialaisesta ja eteläafrikkalaisesta musiikista. Katariina Ahjoniemi voitti Kultaisen Harmonikan viime vuonna.

Pohjoismaisessa digiharmonikkafinaalissa Ikaalisissa Tanskan Emir Bosnjak sijoittui toiseksi ja kolmas oli Ruotsin Irina Krjutjkova.


Kansainvälinen tuomaristo korosti digitaalisen harmonikan monipuolisten ominaisuuksien ennakkoluulotonta ja innovatiivista käyttöä. Juryssä olivat Kansainvälisen Harmonikkaliiton puheenjohtaja Raymond Bodell Englannista, musiikin tohtori Pasi Hirvonen Suomesta ja Roland Europen tuotepäällikkö Marco Cinaglia Italiasta.


Kilpailun yhteydessä esiintyi maailman parhaisiin digiharmonikan taitajiin lukeutuva Ludovic Beier Ranskasta. Kilpailun juonsi Kirsi Ranto.


Katariina Ahjoniemi

Katariina Ahjoniemi voitti Roland V-Accordion Pohjoismaiden finaalin

ja edustaa Pohjoismaita kansainvälisessä loppukilpailussa Roomassa

Italiassa lokakuun puolivälissä.


 
 

Muita uutisia:




Lisää uutisia...


| More



Juhlaohjelma 2010



Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä. Lisää konsertteja ja tuotteita ohjelmasivujen kautta.



Find Us on Facebook


Katso Roland V-Accordion -kisan pohjoismaiset finalistit kuvalinkistä!

Roland

OSALLISTU SATA-HÄME SOI -FESTIVAALIN FACEBOOK-KISAAN JA VOITA ROLANDIN DIGIHARMONIKKA!!

Ikaalisten kaupunkiIkaalisten Kylpylä Opetusministeriö Roland SHL-logo Finland Festivals
aww-logo Radio SUN Pirfestnappi[1] Finland Festivals: Tilaa uutiskirje